Mikä kesä?

Kesä on täällä. Kai? Tai ainakin sen pitäisi olla. Ei tunnu yhtään kesältä, ei ollenkaan. Mun mielialani on jossain kuraisen syksyn paikkeilla. Kaikki mahdollinen ahdistaa, ärsyttää ja uuvuttaa. Kuulostan "masentuneelta" teiniltä. Oon ollut kipeänä, vihaan sitä. Haluan olla aina terve. Sairastaminen on ihan ajan tuhlausta. Kun on sairaana niin ei saa mitään aikaiseksi. Mulla on työpaikka, myyn lehtiä, puhelimitse. Kyllä, mä olen se ärsyttävä, ylipirteä ja rasittava nainen puhelimen päässä joka myy sulle lehtiä, joita et tarvitse. Meidän työporukka on kiva ja kannustava, mutta mua ahdistaa kun teen työtä, jolla ei oikeasti ole mitään merkitystä. Kun olin töissä koululla, musta tuntui siltä, että teen jotain, jolla on väliä. Autoin lapsia, kun niillä oli vaikeuksia koulutehtävien kanssa. Musta oli oikeasti hyötyä. Nyt mä olen niin korvattavissa tässä myyntityössä. Se ei ehkä kuitenkaan ole SE juttu. Mä mielummin olisin fyysisessä työssä vaikka rakennustyömaalla, kuin myymässä niitä samperin lehtiä. On mulla sentään jotain iloisiakin uutisia. Mä pääsin vihdoinkin kouluun! Mut hyväksyttiin TAMKiin opiskelmaan matkailun englanninkieliselle linjalle. Eli vihdoinkin ja viimeinkin pääsen aloittamaan korkeamman asteen opinnot. Siitä oon kyllä niin iloinen. Mä vaan toivon, että mun ois mahdollista suorittaa suurin osa noista mun opinnoista etänä, että operaatio "heippa Suomi" ei jämähtäisi ihan paikalleen. Mulla on ikävä mun poikaystävää. Tässä kohtaa kannattaa lopettaa lukeminen, jos ette jaksa valitusta. Stevenin oli tarkoitus tulla Suomeen kesällä. Mä oisin nähnyt sen ENSI KUUSSA. Mutta koska elämä on ihan selkeesti meitä vastaan, niin eihän se sieltä sitten pääsekään tänne tulemaan because of reasons. Mulla on niin kova ikävä, että ette ees usko. Haluaisin vaan ostaa lentolipun ja lähtee Amerikkaan nyt samantien. Oon oikeesti miettinyt sitä. Nukkuisin vaikka jossain sillan alla sitten. Stevenillä on nyt n. 3 viikon loma ja mä haluaisin olla siellä myös. Elämä on epäreilua. Vielä jonain päivänä, mä asun taas Amerikassa, tai Steven asuu täällä Suomessa. Ja sit me voidaan elää happily ever after. Ainakin mä toivon niin.

Kuukausi sitten..

Tasan kuukausi sitten tähän aikaan olin Heathrown lentokentällä. Innoissani. Todella innoissani. Matkalla Amerikkaan. Nyt istun huoneessani Lontoossa ja kirjoitan tätä. Voi voi sentään.

Yritän toki ajatella positiivisesti mutta aina se ei onnistu. Lontoo on mahtava paikka asua. Auapaurius on vaan lähiaikoina alkanut ahdistaa. Kaipaan yksityisyyttä, haluan olla täysin vapaa velvollisuuksista, edes pienen hetken. Välillä tuntuu, ettei jaksaisi tehdä oikein mitää ja mikään ei kiinnosta. Onneksi mulla on ihania kavereita täällä Lontoossa. Se piristää ainakin jollakin tasolla. Juttelen usein myös äitini kanssa. Kiitos Viro, ilman sinua maailma olisi skypetön! Aupairina olo nyppii aina silloin tällöin, mun perhe on ihana, ne on tosi mukavia. Joskus ajattelen, että tää ei vaan ole mun juttu. Toista vuotta en todellakaan kykenisi työskentelemään täällä.

Suomeen paluu on heinäkuun lopulla. Sain kuulla, että sain töitä elokuuksi. Se piristää kun tiedän, että teen niitä töitä sen kuukauden ja sen jälkeen saan palkan taskuun. Aupairin huima £80 viikosssa ei ole viime aikoina oikein motivoinut mua mihikään. H:kin on ollu harvinaisen rasittava viime aikoina ja valitellut jos mistä turhista asioista. Lapset ei aina ymmärrä kuinka onnekkaita ne on jos niillä on tällanen koti. Ainakaan H. ei ymmärrä. Se ottaa tän täysin itsestäänselvyytenä ja välillä tekisi mieli vaan huutaa ja sanoa, että ole hiljaa, sinulla on kaikkea, valitat turhasta. Ällöttää kun ajattelen omaa lapsuuttani, olenko ollut samanlainen? Ahdistava ajatus.

Tämä postaus vaikuttaa niin niin NIIN ikävältä ja tuntuu, että minähän se olen joka tässä koko ajan valittaa. Asun Lontoossa, minulla on työ, katto pään päällä, ruokaa ja ystäviä jotka välittävät minusta. Mikäs siis riepoo?

Kysymykseen en osaa antaa vastausta. Kaipaan yksityisyyttä, omaa rauhaa, ikävöin perhettäni, ikävöin kotiani joka ei ehkä pian ole enää kotini. Minulla on myös toisenlainen ikävä. Ikävä sinne missä sydämeni on.

Tänään on onneksi perjantai. Viikonloppu piristää mieltäni. Saan tehdä omia juttujani. Olla ystävieni kanssa.

Anteeksi angstipostaus, välillä ahdistaa.

-Tinja

Oltremare

Kun mua ei uneta kuuntelen musiikkia. Viikon sisään olen siis kuunnellut erittäin paljon musiikkia koska jostain syystä uni ei vain ole tullut. En ymmärrä miksi. Ehkä hieman jännitän pääsiäislomaa ja kaikkien mun jenkkiystävien ja hostperheen tapaamista. Enemmän olen kyllä innoissani kuin peloissani. EN JAKSA ODOTTAA.

Tänään siis heräsin vähän ennen kolmea iltapäivällä, koska edellinen yö oli taas mennyt valvoessa ja pohtiessa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Voisin toki tehdä jotain rakentavaakin, mutta eeeei. Jonain päivänä.. (niin varmaan)

Nyt soi: Oltremare - Ludovico Einaudi

Tänään heräsin erittäin myöhään ja tuhlasin päiväni. Samapa tuo. Löffäily on ihan jees sillon tällön. Koko tämä kuluneen viikkon on ollut niin laiska. En oo tehnyt enkä ajatellut oikein mitään rakentavaa. Olisi varmaan pitänyt. Mutta kun en niin en. Olen vann hypettänyt jenkkejä ja kaikkea jännää kivaa. Äitien ja serkkujen tuloa. Huisia.
Henryn half term on tulossa myös, voi jee. Hieman jo ahdistaa. Pitkä loma. Nää lapset täällä on aina lomalla. Tai ainakin musta välillä tuntuu siltä.

Katsahdin juuri lattiaan ja "Näkökulmia kanssainvälisen politiikan tutkimukseen" katsoi mua tuolta lattian suunnasta erittäin syyttävän näköisesti. Voisin ehkä mennä etsimään kirjaston. Voisin siellä ehkä jopa keskittyä hieman lukemiseen. Musta tuntuu, että olen erittäin internet-riippuvainen ihminen. Se on paha asia. Tai ei ainakaan hyvä asia. Himskatti sentään.

Eilen käväisin muuten aupairkollegan ja ystävän, Ninan, synttäreillä. Paikkana mikäs muukaan kun Camden. Bilefiilikseni oli hukassa ja tuhlaaminen ahdisti. PAKKO SÄÄSTÄÄ RAHAA! Camdenissa on kumminkin aina se hyvä puoli, että siellä on aina kiinnostavan näköisiä ihmisiä. Ihmisbongailua harrastin illan aikana siis hieman. En voi stalkkeriluonteelleni mitään, antakaa anteeksi. Ihan kivan näkösiä herroja ja neitejä oli ympärillä. Ois pitäny ottaa joku kirja mukaan mihin olisi voinut kirjotella asioita. Ihmisten tarinoita. Kuvitteellisia sellaisia. Olen hieman outo, myönnetään. Outo, hyvällä tavalla?

Minä ja Tess(ruotsalainen nanny) otimme sitten viimeisen tuben kotiin ja saimme juosta Northern ja Piccadilly vaihdoksen aikana. Juuri kerettiin viimeisen tubeen, suuri helpotus ja huokaus. Kotiin saavuin kello yhden paikkeilla. Harmittelin sitä, että aiheutin meteliä. No, meteliä ja meteliä, mutta musta tuntuu, että aina jos tuun kotiin selvinpäin niin törmäilen oviin ja kompuroin. Jotakin on siis pielessä.

Tänä lauantaina, tällä hetkellä, olen babysittaamassa. Ihan täällä kotona, eli ylimääräisiä puntia ei kilahda kukkarooni. Toisaalta se ei haittaa yhtään, koska musta tuntuu, etten ois tänään ollu ees minkäänlaisella juhlatuulella. Rento ilta kotona on aikas jees.

Kun pikku H:n vanhempien kaveri lähtee pois tosta ja J ja H menee nukkuun, voin sulkea tyytyväisenä oveni, sammuttaa valot ja katsoa laatuviihdettä a.k.a Family Guyta.

Kiitos ja kuittaus.

Peace~

P.S Ohessa muutama kuva tiistaiselta kävelyltä. Oli niin kaunis ja aurinkoinen päivä, että päätin ottaa harvinaisuudesta kaiken irti ja napata kameran mukaan. Se oli hyvä tiistai :)

I have a dream.

On jo helmikuu. Aika lentää. Olen asunut Lontoossa yli VIISI kuukautta!!!
Outoa kun jotkut ihmiset on jo kadonnutkin. Lisa lähti takaisin Saksaan pari viikkoa sitten ja Elena lähtee kotiin (myös Saksanmaalle) muutaman viikon päästä. Surullista.

Musta tuntuu, että kevät alkaa kolkutella ovella. Mikäs onkaan sen ihanampaa. KEVÄT!!! Tämä kevät vieläpä vaikuttaa jännittävältä sillä mahdollinen matka Yhdysvaltoihin jännittää. Olisi niin hienoa mennä. En tiedä vielä onko mahdollista, mutta tällä hetkellä vaikuttaa melkos hyvältä :))!! Mulla on säästössä jo hieman rahaa kun maksaisin osan lennoista sitten ite. Parisataa euroa on jo niin voin sitten antaa ne äitille kun se tulee serkkujen kanssa ens kuussa vierailulle. Sitäkin odottaessa! Tässähän on vaikka mitä odotettavaa nyt siis!! =O Huiiiiisia.

Pääsykokeisiinkin olen koittanut lukea kovasti. Tai no kovasti ja kovasti. Olen nyt jo jäljessä lukuaikataulusta.. Aijaijai.

Kiitos ja kuittaus.

Kiitos Iinalle, joka inspasi minua päivittämään tätä surkeaa bloginrahjusta.

I CAN BE A FREAK

Tänään oli ihan mukava päivä. Aurinko paisto vihdoinkin! On satanu ihan liikaa tässä viime aikoina. Haluaisin päästä eroo tästä nuhasta/yskästä/kurkkukivusta niin sit kaikki ois vallan mainiosti. Aupaireilu sujuu. Onneks mulla on pikkuveli, oon tottunu komenteleen, mikä on välillä paikallaan kun pikku H on velikulta aina silloin tällöin.

Tänään käytiin I:in kanssa Pizza Hutissa natustamassa NIIIIIIN hyvää jälkkäriä. Cookie dough dessert ja ice cream siinä päällä. Yummie.

Pikku H leikki myös sen discopallolla tänään (se on maailman isoin Tanssii tähtien kanssa -fani) ja leikin sit mun kameran valotusjutuilla. Tai no kokeilin. Haluun oppia käyttään tätä kameraa silleen oikein oikein kivasti :)

Kohta pikku H:n isä lähtee tosta johonkin juttuunsa mikä meinaa, että mä babysittaan hetken. Ei oo paha homma tälleen iltasin kun Henry kumminkin lukee ittekseen sängyssä.

Tässä muutama kuva:



DISCO



DISCO



YUMYUM!

Peace out~